Vihdoin kuvia

Mein kuskin vaimo Busiasta

Vihdoin uskals tyttö kätellä ilman itkua

Örkkimörkki

Lake Nakurun kansallispuiston jälkkäribuffetti

 Tääl piti olla flamingoja

Täs me

No more finnish kenian ladies, now turists

Nyt on harjottelu taputeltu ja Busian savimaja on historiaa. Tästä alkaa mein loma. Ollaan nyt Kisumussa ja Topi, Anna ja mein äitit tuli tänne eilen. Heidän reissussa on ollu pieniä vastoinkäymisiä, kuten matkatavaroiden ja Nairobin maksetun hotellivarauksen katoaminen. Tähän pastori vois kommentoida: "But you see, this is kenian life."  Suunnitelmissa oli käydä erityislasten orpokodissa Kisumussa, mutta koska lapsille tarkoitetut vaatteet ja muut lahjoitukset on teillä tietämättömillä, ni jouduttiin peruuttaan vierailu ja mennään sit luultavasti Nakurussa käymään jossain, kuhan ne tavarat nyt ilmaantuis mahdollisimman pian. Loppuviikko ollaan Mombasassa. Sieltä on varattuna mökki meille.

 Näitä me vedetää aina ku on mahdollisuus

 Fresh fruits breakfast

Topi, Anna, Ritva, Kaisa, Marsa, Norsu

Täs mä twix pirtelön kaa

Heipsula veikkoset!
Viime viikolla päästiin tutustumaan kenialaiseen poliisityöhön ihan läheltä kun päädyttiin tekemään rikosilmoitusta meiltä useaan otteeseen kadonnesta rahoista. Vierailu oli kyllä ihan jännä kokemus, pikkuisen erilainen paikka verraten suomalaiseen poliisiasemaan. Ei siis sillä, että olisin joku vakkarinassu Suomen poliisiasemilla ja jotenkin tuntisin ne tosi hyvin. Joitain eroavaisuuksia voi kuitenkin ihan bongata. Teknologia ei valitettavasti ole vielä tavoittanut tätä poliisiasemaa, joten ilmoituksen otti vastaan kynä ja vihko kädessä poliisisetä puhkuen oikein suurta intoa tapaustamme kohtaan. En ole itse oikein vieläkään tottunut siihen, että puolen ihmisen kokoisia rynnäkkökonewhatever-aseita (sori matkakamuni kenraali Koskinen sekä pikkuveljeni nk outohyypiö, mutta ei oikeasti mitään hajua mitä ne on) näkyy täälä ihan päivittäin kaduilla kannettavan erilaisten vartioiden yms toimesta. No poliisiasemallahan niitä näky taas pilvin pimein, yksikin mies rapsutteli ohi mennessään reittänsä jollain pikkuisella aseella. Pikkaisella sivuliikkeellä siirryin vähän kauemmaksi. Mukanamme ihanasti apuna ollut ja ennenkin blogissa vilahtanut Suomi-mies (lempinimessä käytetty mielikuvitusta) kertoi että kyllä, ladattuja ne aseet aina on. Hirmu kiva knoppitieto mielestäni. Tosin en ole aivan varma sanoiko hän kuitenkin, että aseissa on luodit sisällä, mutta että ne ei ole varsinaisesti ladattuja. En oikein tiedä noita pumpum termejä niin en ole varppi. Päästiin ilmoituksen jälkeen kuulusteluhuoneeseen, jossa kaikki rikosilmoituksen tekijät istuskelevat kuuntelemassa toistensa kertomuksia. Yksityisyys on yliarvostettua. Asemalla oli myös pidätyssellejä naisille, miehille ja nuorille. Nuorten sellin oven alta näkyi joku pikkuinen käsi ja kuului "mzungu" huutoja, oli inhottavaa ajatella millainen tunne siellä sisällä on olla. Suomi-mies kertoi, että sellit ovat ahtaita, kosteita, pimeitä ja niissä voi olla hyvin monta ihmistä kerralla. Taas mielenkiintoinen knoppitieto. Pyydän siis että äiti, kun tulet tänne noin viikon päästä, ethän tee mitään rikollista. Jos vaan millään pystyt hillitsemään kriminaalimieltäsi. En usko että se selli sopisi sinulle. Kun odottelimme vuoroamme, miesten selliin vietiin isoa joukkoa miehiä, jotka olivat törttöileet ilmeisesti jotenkin alkoholin kanssa. Kaikilla oli vain toinen kenkä jalassa. Kuultiin sen johtuvan siitä, että toinen kenkä täytyy jättää säilöön poliisiasemalle. Molempia ei voi kuitenkaan jättää, sillä jos joku vapautuu aikaisemmin kun toiset, voisi se vapautunut väittää kaiffarin hienompia kenkiä omikseen. Epistähän se olisi. Poliisi kirjoitti rikoskuvauksen käsin ja meidän homma oli mennä viereiseen nettikahvilaan kirjottamaan se puhtaaksi ja tulostaa. Poliisimies ei ollut harmikseni tyytyväinen puhtaaksikirjoitukseni asetteluun paperille, mutta läpi meni. Leimat paperiin ja oltiin valmiita! Poliisi, joka oli taas noin isäni ikäinen, ehdotti että voisin peruuttaa lentoni ja jäädä hänen luokseen. Olen vähän hämmentynyt näistä silver foxien kosinnoista. Kieltäydyin kohteliaasti enkä joutunut pidätysselliin.

Viime viikonloppu oltiinkin Nakurussa pikku lomalla. Oli hauskaa nähdä taas ihan uusi paikka. Lomaan kuului "oikeestitosivähän" shoppailua, kiertelyä ja mm. porkkanakakun syöntiä. Porkkanakakku oli aivan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n hyvää. Nakurussa olleet Lamkilaiset sen tietää, kiitos vinkistä!! Mietin sitä porkkanakakkua varmaan vielä pitkään. Ihan uskomattoman hyvää. En voi edes kuvailla. Okeiokei, se siitä porkkanakakusta.

Meillähän on enää viikko harjoittelua jäljellä! Viikon jälkeen tänne tulee meidän seuraksi kivoja tyyppejä Suomesta. Aikamoisen hieno juttu, tervetuloa!:) Suunnitelmissa on kansallispuistoa ja aurinkoa Mombasassa. Erittäin hyvältä lomaltahan se kuullostaa :)

Ps. Kuvat on taas tyypillisesti satunnaisia räpsyjä päiviltä. Kuvassa myös malariatestauskuvamatskua, ei ollut malaria vaan lavantauti. Rokotus sitä vastaan ei ollut vissiin oikein toiminut. Vähän heikko olo oli pari päivää, mutta onneks on mennyt suunnilleen ohi :) Kuvissa näkyy myös pari otosta kenialaisista kuljetustavoista. Täällähän on ihan normi, että boda bodan päällä kuljetetaan kaikkea viidestä ihmisestä köytettyyn elävään sikaan tai sohvaan. Toinen kuva on takalasin läpi otettu räpsäsy kenialaisesta kylmäketjusta. Noin pienestä kuvasta ei ehkä näy, mutta kuvassa kuljetetaan kalaa auton etupuskuriin köytettynä.

Pps. Ette oikeesti voi edes kuvitella kuinka hyvää se porkkanakakku oli.

Puss och kram!
Martta

Nooran tarina:
Sillon ku Marsa kieri itsesäälissä sohvalla eiku siis oli vatsataudissa (hehe norppa) ni mä lähin ulos leikkiin lapsosten kaa. Meillä on sellanen temppukerho, jonka motto on "can you do this?" Aikamme temppuiltuamme lapset lähti viemään mua naapuritaloon. Siellä mulle esiteltiin saviruukku, joka oli täynnä vaahtomuovin palasia. Ja ruukun pohjalta löytys neljä kanin poikasta. Sain pitää niitä sylissä (onkohan mut rokotettu jänisruttoo vastaan...) Olivat kaks viikkoo vanhoja. Näin myös niien emon, joka tuotiin näytille niinku taikuri nostais kanin hatusta eli normaalisesti korvista roikuttaen. Sitä en huolinu sylkkyyn. Lopulta nää kanit syödään.

Hurjia juttuja

Liian hurjia juttuja
Taas ollaan painettu viikko harkassa pitkää päivää (not). Aika kevyttä meillä sie on. Varsinki ku kolme fysioterapialasta on ollu kipeenä. Joko malariaa, oksentelua tai yleistä nuutumista. Ja sit vaikka nää lapset on selvästi kipeitä, ni silti ne laitetaan koko päiväks istuun pyörätuoliin. Sit nää lapsoset nuokkuu pää pyörätuolin pöytää vasten ja kärpäset mässäilee heijän kasvoilla. Ja joku muu on mässäilly meikäläisen varpaassa kuukauden ajan. Nyt jos oot herkkä lukija ni hyppää rafting-kohtaan.

Nimittäin keskiviikkona selvis et varpaassani on ollu parasiitti eli loinen nimeltään jika. Keskivarpaan kynnen kärjen alla on ollu about kk sellanen musta kohta, ei se oo oireillu mitenkää, joten aattelin et no olkoot siinä, kai se joskus paranee. No sit keskiviikkona harkassa vähä näpräilin sitä ja päätin et repäsen sen irti. No sieltähän tuli mukana sellanen vaalee pikkupallero, vähän niinku muna, jonka sisällä oli jotain mustia juttuja. Luojan kiitos ne ei kuitenkaan liikkunu :D ja sit mun varpaaseen jäi sellanen munan kokonen kolo tai reikä. Sit menin näyttään sitä sisterille ni se sano et se on parasiitti, ja sellasia on siis kylissä ja mä oon voinu saada sein mein savimajasta, koska meillä on savilattia. Yleensä ne hyökkää just varpaiden kynsien lähettyviltä ihmisen sisään. Ja tämä yksilö (yksilöt???) on siis nauttinu minun verta ja elänyt sillä. Oli kuulemma erittäin hyvä, et sain sen kokonaisena ulos, ilman et se pallo poksahti. Koska sillon niitä ois saattanu jäädä vie muhun. Sit mentii sisterin kaa sairaalaan, joka on siis samoilla huudeilla ku harkkapaikka. Sielä nähtii yks vähän heikompi happinen nainen, joka oli just tullu sinne. Ja sitte pappismies ois halunnu meijät vierailulle sen kylään. Ja sano myös et mein kannattais käyttää suljettuja kenkiä, no way. No kuiteski toinen sisteri tuli kattoon mun raukkavarvasta ja pisti siihen parafiinia ja se oli sillä selvä. Olin tietenki ottanu sen pikkuparasiittipalleron mukaani, laitoin vessapaperin sisään ja näytin sitä kaikille. Sisteri sano ettei oo ikinä nähny noin isoo, se oli siis about herneen kokonen. Kannoin sen palleron mukanani vie savimajalle, koska se piti näyttää myös pastorille. Pallero oli pienentyny huomattavasti viime näkemästä, eli ravinnon loputtua loppu toimintaki. Tämän jälkeen yksilö tuhottiin polttamalla. Toivon maailman eniten, että se reikä mun varpaassa paranis asap ja ilman tulehtumista. Ja että noita ei ilmaannu lisää tietenki.

Rafting
Lauantaina Ugandassa lähdettiin siis laskemaan koskia. Tavattiin muut veneeseen tulijat Nile river explorers firman pihalla, saatiin sieltä pelastusliivit, kypärät ja aamiainen, joka oli suht maukas. Eli lätyn sisälle kääritty munakas ja tuoreita hedelmiä, mm. ananasta, minibanaani, vesimelonia ja passionhedelmää. Sit siirryttiin sellasella rekalla, jossa oli penkit lavalla ja sivut avoinna, ni pääkallopaikalle eli Niilin rannalle. Matkalla oli muuten yks silta, jolta ei saanu ottaa kuvia. Myöhemmin kuultiin, että syy saattoi olla se, että joku saattaisi haluta asettaa terroristisen pommin kyseiselle sillalle. Joka oli siis myös kanava, en oo varma onks toi oikee sana, mut kuiteki sillan toisella puolella oli törkeesti enemmän vettä ku toisella.

Aloituspaikalla odoteltii et paikalliset äijät saa kumipaatit ja omat yksilökajakkinsa veteen. Samalla laitettii aurinkorasvaa, toiset riittävästi ja toiset ei. Öö paloks mun reidet?? Koko päivä veden äärellä minishortseilla, paatin reunalla istuen ja reidet jotka ei oo saanu aurinkoo ku kerran koko reissun aikana. Laitoin mä kyl vähän Martan puikkoaurinkorasvaa, joka oli tarkotettu kasvoille. Meitä oli siis veneessä 7 henkee ja opas. Oli saksalaisia ja jenkkejä. Oli mukava kuulla kunnon englantia. Istuttiin veneen reunoilla ja kaikilla oli oma mela. Aluks opeteltiin kaikkia juttuja ja miten toimia. Opeteltii miten kiivetää takas veneeseen ja miten toimia kun vene kippaa koskessa. Sillon pitää vaan kellua selällään jalat menosuuntaan kohti. Käytännössähän se ei ihan menny näin. Ja sit piti meloo joko eteenpäin, kovaa eteenpäin tai taaksepäin. Ja välillä piti mennä alas kyykkyyn veneeseen ja ottaa kiinni reunaköydestä. Välillä myös vaan liplateltiin. Matkaa oli 25 kilsaa Niiliä pitkin sisältäen 8 koskea.

Neljä ekaa koskea meni tosi hyvin, ei kaaduttu. Vaikka ekaki oli ihan hullu, törkeet aallot ja pyörteet. Kaikki kosket on luokiteltu gradeilla, me mentiin kolmosia ja vitosia. Viides koski oli grade 6, joten rantauduttiin ja käveltiin osittain sen ohi. Seistiin siis sen kosken rannalla ja odotettii et staff tuo mein veneen vettä pitkin, jotta päästäis kuitenkin "nauttimaan" loppupätkästä kyseistä koskea. Vesi pauhas ihan hulluna ja mä mietin, että v**** mä en haluu tonne enää takas. Opas sano, että he on monesti kaatunu tässä kohtaa, mutta että meillä on kuulemma hyvät mahdollisuudet. Sit mentiin takas veneeseen, tässä vaiheessa yks matkalainen jänisti (en minä, vaikka välillä toivoinki niin) ja siirty toiseen turvakumiveneeseen. Laskettiin kyseisestä koskesta loppuosa kaatumatta. Jee!! Tässä vaiheessa tää rafting oli vie ihan kivaa.

Seuraavasta koskesta alko meikäläisen henkilökohtanen helvetti. Mä en oo siis mikään vesipeto ja hallitsemattomissa olosuhteissa pinnan alle meneminen on mulle aika kova pala. Tässä mentiin tosiaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Vene kippas ympäri. Se oli ihan hirveetä olla siellä aaltojen ja pyörteiden ja kaiken sen vesimäärän keskellä tietämättä yhtään, että missä suunnassa on pinta. Ja eka olin vie sie veneen alla. Toivoin vaan et saisin vedettyä happea ees vähän. Sit ku sitä happee sai vedettyä puolikkaan henkäsyn, ni taas tuli uus aalto ja vetäs pinnan alle. En osaa yhtään sanoo kauan siellä pärskin, ikuisuudelta se kuitenki tuntu, kunnes yksilökajakkiäijä tuli pelastaan mut. Sit mun piti ottaa sen kajakin keulasta kii ja laittaa jalat sen kajakin ympärille. Pärskypäissäni taisin sanoa tälle äijälle että luulin kuolevani....... Sit se vei mut takas veneelle ja kerättiin muutki kyytiin. Loppumatkan olin aika vaisuna, koska oikeesti, ihan hirveetä. Laskin vaan koko ajan, että kuinka monta koskee on jäljellä. Meillä oli snacktauko veden päällä, keksiä, meloonia ja ananasta. Hedelmien kuoret sai heittää veteen krokotiileille, jotta ne ei söis meitä. Jokaisessa aallossa vaan toivoin, että vene älä kaadu. Jäätiin yhteen pyörteeseen jumiin ja seki oli aivan kamalaa. Suurin osa porukasta oli, että jee jee. No sitte tuli vie toinen koski, jossa kaaduttiin. Se ei ollu onneks niin paha kuin toi ensimmäinen. Opas sano, että tässä on syvää, eli ei oo vaaraa osua kiviin, se ehkä helpotti ihan millin mun oloo. Tässäkin tuli pinnan alla oleilua ihan riittävästi, mutta kun pääs pinnalle, ni pysty jopa avaan silmät. Ja sit pystyin uimaan ite takas veneelle. Mutta olin kyllä niiin helpottunu ku näin, että yksilökajakit rantautu ja tiesin, että meijänki risteily on tullut päätökseen. Rannalla vaihdettiin kuivat vaatteet ja sit oli illallinen. Perunaa, patonkia, papuja, currykasviksia, lihaa, kurkkua, tomaattia, limpparia ja ilmasta olutta. Ollaan vähän tyhmiä ku ei juotu ilmasta olutta vaan valittii limpparit. Sit meijät vietii takas campingalueelle.

Se oli sellanen reissu. En menis uudestaan, mutta oon ilonen, että se on tehty ja selvisin siitä. (Kuulemma kukaan turisti ei oo kuollu, paitsi sillon jos on tehny jotain kiellettyä). Kyllä tää menee aika top kärkeen elämäni kamalimmat kokemukset. Tästä "lystistä" maksoin vie 125$. Parasiitti pääsee myös aika kärkeen.

Martan kokemus: ensimmäinen kaatuminen oli aivan hirveä mutta muuten oli huippendaali kokemus ja menis uudestaan.

Kiitos kaikille jotka jakso lukea tänne asti, toivottavasti teitä on muitakin kuin vain kaksi äitiä ja Sanna (oman kodin terassilla). Traumat on hyvä käsitellä jälkeenpäin, ja tämä oli minun tapani purkaa tämä elämääni järkyttänyt kokemus.

Illalla kävin vie Niilissä uimassa, lämmintä ja makeaa vettä. Tällöin pelkäsin, että joku  loinen luikertelee mun elimistöön, mutta silloin tietämättäni mulla oli jo yks sellanen varpaassa.

Tänä viikonloppuna ollaan kotona. Tehdään vähän kouluhommia, korostan sanaa vähän, koska ei pystytä muuhun. Ja sit ehkä poolille tietty, ja vois käydä moikkaan sitä suomea puhuvaa kenialaista äijää.

Jos teillä on kysymyksiä tai aiheita, joista haluutte, että kirjotellaan, ni pistäkeehä kommenttia.

T. Still alive Noora