Ugandahommia

Torstaiaamuna oli lähtö Ugandaan. Aamu meni vähän pipariks, koska suihkuvesi sekä aamiainen oli myöhässä ja myös mein oma mopokuski oli myöhässä. Mein opas odotteli meitä jo, joten lähdettii käveleen ja sit matkalta otettii joku random mopokuski. Meidän oppaan nimi on Kioko ja hänellä oli ihanan uus henkilöauto, joita harvoin näkee täällä. Busia on siis ihan Ugandan ja Kenian rajalla, joten  matka rajalle ei ollu pitkä. Kaikki sen jälkeen otti kyllä vähän enemmän aikaa. Rajanylityspaikka oli yks kaaos. Busian normiliikenne potenssiin kymmenen. Isojen rekkojen seassa menee mopot, fillarit, kävelijät, eläimet ja ihmiset käsipolkusilla pyörätuoleilla. Siis en oo varma oliko viimeks mainituilla jonkinlaiset kokoontumisajot, koska niitä näky siis niin paljon. Pienen sekoilun jälkeen saatiin Ugandan viisumit. Sitte mentiin kahvilaan odotteleen et saatais myös mein auto rajan yli, koska syystä jota en tiedä, niin joku muu kuin meidän kuski ajo auton rajan yli. Ja autolle tehtiin muuteki tosi tarkka tsekkaus vakuutuksiin ym. liittyen. Siinä oli vähän häslinkiä ni käveltiin takas Kenian puolelle ja sit selvis et mein autoon on tullu pikku lommo... Rekka oli vetässy peilin ja etukulman mukaansa. No siitähän sitte show alko ku alettii selvittään tätä asiaa. Päästiin käymään mm. Ugandan sekä Kenian puolen poliisiasemilla. Kuski siis hoiteli asiat, ja me vaan roikuttiin mukana. Nähtiin mm. ihmisiä selleissä Ugandan puolella. Mulla alko pikkuhiljaa palaan käpy tohon kaikkeen säätämiseen. Yhtä käsinkirjotettua paperia pyöriteltii ees taas, koska eka siihen piti saada leima Ugandasta, mutta sitten leimaaja ei suostunu laittaan leimaa, koska Kenian poliisi ei ollu kirjottanu osotettaan siihen paperiin ja voi moro. No eniveis vihdoin päästiin lähteen kohti Jinjaa. Pari tuntia ajeltii ja vihdoin päästiin majotusalueelle, joka loppujen lopuks osottautu vääräks paikaks, ja asia selvis siinä kymmenen aikaa illalla. Tässäki oli monta muuttujaa, joista osa ei menny lapaan. No vihdoin päästii mein omalle Nile River Explosurers campille. Nukuttii teltassa, mutta sie oli sängyt ja vedenpitävä pressukatto. Ihan sairaan hienot maisemat Niilin rannalla. Ja vaikka kaikkee muuta siistiä !

Seuraavana päivänä lähettii sitte raftaamaan eli laskemaan koskia. Tästä tulee vielä tarkempi päivitys myöhemmin. Kahdeksan henkee kumiveneessä kypärät ja pelastusliivit päällä, mela kädessä. Niiliä pitkin matkaa 25km, sisältäen 8 koskea, joissa kahdessa mein vene kippas, tarkoittaen siis että jouduttiin kaikki veden varaan sinne kosken keskelle. Vaara iskeytyä kiviin ja törkeen isot aallot ja pyörteet. Ekassa kaatumisessa meijät molemmat "pelasti" turvakajakkiäijä. Toisessa pystyttiin ite uimaan takas veneelle. Veneessä meille tarjoiltiin myös ananasta, vesimelonia ja glukoosikeksejä. Matkan jälkeen oli illallinen ja kyyditys takas camping alueelle. Mutta tästä tulee vielä siis tarkempi päivitys, koska toinen meistä piti tästä lystistä ja toinen ei lähtis enää uudestaan.

Lauantaina vedettii täydellinen aamiainen ja lähettii shoppaileen. Alunperin meijän oli tarkotus lähtee siis jo lauantaina takas Keniaan, mutta sit kelattii et miksei jäätäis sunnuntaihin asti. Viisumiki on koko 7 päivää. Käytiin myös The source of Nilellä. Siellä ei ollu kauheesti nähtävää, koska ei haluttu maksaa veneilystä. Venattii ruokaa tunti ja sellasta.

Tää oli vähän tällänen pikapäivitys, koska pakko saada tää ulos ennenku joudutaan luopumaan tän hotellin free wifistä.

Kuvissa ruokaa jota Marsa teki meille kaasukeittimellä, jotai lapsia, fysioterapeuttinen harjoite, rafting hommia ja sen sellasta mukavaa.

Fysioterapiaa ja yleistä himpulointia

Heipsan!
Aikamoista, nyt keskiviikkona ollaan puolessa välissä meidän Kenia-aikaa! Nopsaan on yhtäkkiä mennyt aika. Viimeiset kaksi viikkoa on koostunut lähinnä harjoittelusta. Ollaan tavattu muutamaan otteeseen meidän uusi, vaihtunut harjoitteluohjaajakin. Vaihto tuli siksi, koska alkuperäinen harkkaohjaaja katosi yllättäen jonnekkin. Huhu kertoi, että fysioterapeutti olisi saanut uuden homman Nairobista, inhimillistähän se tietenkin vain on, että unohtaa ilmoittaa edelliseen työpaikkaansa että hommat vaihtuu. No kuitenkin, uusi harkkaohjaaja löytyi ja sen kanssa on muutamat tapaamiset jo ollut. Tuntuu että samoista asioista puhutaan, mutta terapiamenetelmät jotenkin kuitenkin pikkusen eroaa Suomesta. Menetelmät ovat lähinnä hieronta sekä meidän tuoma jumppapallo. Jumppapallohan olisikin sinänsä hirmu hyvä väline, mutta menetelmä on lähinnä lasta nilkoista kiinni, pallon päälle kiikkumaan mahalleen/selälleen ja veivataan eteen taakse pää lyöden lattiaan. Terapeutti kuitenkin kertoi, että epileptikolle ei tätä kannata tehdä. Teki mieli sanoa, että ei ehkä kellekään lapselle tarvitsisi tollasta tehdä. Harkkaohjaajaamme nähdäänkin seuraavan kerran parin viikon päästä, joten hyvin itsenäisesti Nooran kanssa terapiat lapsille toteutetaan ja saadaan omat menetelmät valita. Harkka on siis pyörähtänyt käyntiin ja on ollut kyllä kiva juttu!

Viime viikonloppuna pyörähdettiin Kisumussa parin yön (shoppailu) lomalla. Taas vaikka mitä härpäkettä tietenkin löyty. Oikeasti suurimman osan pystyi perustella ihan järkihankintana, tiedoksi epäilijöille. Ei ihan kaikkia, mut melkein. Suurimman osan. Ehkä. Tällä viikolla sain myös päivän piristykseksi kosinnan oikein charmantilta isäni ikäiseltä herrasmieheltä. Kuulemma hänellä ei ole vielä valkoista vaimoa, joka on hänestä kovin harmillista. En kehdannut kysyä kuinka monta vaimoa hänellä oli entuudestaan. Kieltäydyin vain kohteliaasti tarjouksesta.

Viikonloppuna käytiin syömässä Busiassa ravintolassa, jonka omistaa Nooran salikaiffari Extreme Fitness Centeriltä (on muuten tosi extreme paikka, myös telttasauna löytyy). Hetken aikaan siinä pöydässä sitten jotain pölöteltiin kun seuraan liittyy omistajan serkku. Yllätykseksi tämä rupeaakin suomeksi meidän kanssa keskustelemaan, oli kuullut viereiseen pöytään että ollaan Suomesta. Hetken aikaa taas kerkesin miettimään että mitäköhän sitä on tullut taas pölöiltyä kun ajattelee aina ettei kukaan täällä kuitenkaan ymmärrä mitä puhun (usein myös vaikka puhuisin englanniksi tai yrittäisin kiswahilia hehe). Mutta siinä me sitten rupateltiin miehen kanssa suomeksi pitkät keskustelut, hän oli opiskellut viisi vuotta Rovaniemellä kansainvälistä kauppaa. Tämän parivaljakon oikeasti se pöllömpi puolisko (vaikka viime blogiteksteistä yrittää väittää muuta) kenraali Koskinen väläytti ja vastaili aina sulavasti englanniksi, kunnes lopulta tajusi että kaiffari oikeasti puhuu ihan sujuvasti suomea.. Mutta hyvät oli keskustelut ja oli oikein iloinen veikko! :) Sunnuntaina yritettiin päästä tutustumaan Busian vankilaan, mutta valitettavasti kävi ilmi että sinne ei kuitenkaan kaksi suomityttöä vaan kävele sisään. Harmillista. Kyseltiin jopa bodaboda kuskilta, jos hänellä olisi kaiffari sisällä ja päästäisiin tapaamisen varjolla sisälle katsomaan paikkoja :D Kuski vastasi että ei ole enää. En kysynyt lisäkysymyksiä, vaikka mieli teki. Tappion nielleenä suunnattiin taas hotellille ottamaan aurinkoa ja uimaan. Melkein laitoin aurinkorasvaa.

Eilen tein ensimmäisen kerran ruokaa kaasukeittimellä, voihan siitä vähän ylpeillä näin kuuden viikon ruuanlaittotauon jälkeen. Meillähän ruoka kuuluu savimajan vuokraan niin ruuanlaitto ei  oikein ole meidän heiniä täällä. Mitenkään makuelämykseksi sitä eilistä ruokaa ei voi valitettavasti mainostaa, mutta letut oli hyviä.

Tämä viikko onkin harjoittelun kannalta hivenen lyhyempi, sillä lähdetään Nooran kanssa Ugandaan torstaina! :) Ugandahan on tuossa meidän ihan naapurissa ja tällä kertaa ajateltiin mennä sinne ihan laillisesti, ei vaan rajan yli vahingossa hiipparoimalla niin kuin viimeksi... Tiedossa on mm. raftingia! Huippua!! (Jos ei pudota paatista). Uganda-reissu kestää lauantaihin ja sijoittuu pääasiassa Ugandan toiseksi isoimpaan kaupunkiin, Jinjaan.

Kuvat blogitekstiin on vähän sattumanvaraisia valokuvia päivien varrelta. Toivottavasti etenkin Lahden rakas remonttiväki huomioi kenialaiset rakennustelineet muutamissa kuvissa, älkää ottaako mallia silti:)

Haleja, pusuja ja ihan kaikkea muksaa sinne kaikille,
Martta :)

Habariyako

Blogi to 14.5.

Torstaina tulee kuukaus täyteen Keniassa oloa, aika menny tosi nopsaa. Viime viikon tiistai-iltana siis palattiin hirveessä kaatosateessa takas farmille, koska harkan PITI alkaa keskiviikkona. Ti iltana siis kuultiin, että asia ei olekkaan näin, joten pariin otteeseen Martan kanssa kirottiin sitä, että oltias voitu jaktaa mein reissua vie pidempäänki, esim. Nakuruun. Noo parin muuttujan takia mentiinki sit ekan kerran Small Homelle vasta perjantaina. Täällä lasten kouluun lähettäminen ei oo niin helppoo ku Suomessa. Esim. Kotifarmilla yks tyttö ei voi lähtee kouluun, koska hänellä ei ole koulupukua. (Nämä ovat siis viime viikon tapahtumia, koska alan aina kirjottaan ja sit menee hetki ennen ku saan julkastua mitään :D)

Lauantaina käytiin toimistolla lataileen elektroniikkaa ja dataamassa. Sit kierreltiin kaupungilla ja aateltiin käydä kattomassa Ugandan rajaa, koska ollaan oikeesti ihan siinä vieressä. No siis siellähän ei oo mitään raja rajaa, joten ei tiedetty et koska ollaan eri maassa. Alueena koko Busia town on siis täyteen ahdettu pikku putiikkeja ja puisia myyntikojuja, ihmisiä yhtä paljon ku Cheekillä faneja (Suomessa), mopoja ja fillareita menee eestä ja takaa, päälle vielä isot petrol rekat, minivanit (jotka kaikki haluut just meijät kyytiin) eikä myöskään kanoja ja lehmiä sovi unohtaa. Keskellä tällästä sekamättöö pienestä Cocacola kojusta syöksyy mies hieman kiivaanolosesti ja kysyy meiltä passeja. No mehän tehtiin tässä kohtaan niinsanottu ugandalainen käännös ja palattiin takas turvallisemmille vesille. Muutenkin tuntu sen nanosekunnin aikana, joka mahdollisesti kerettiin viettään toisessa maassa, että ihan ku meistä olis tullu jotain riistaa. Ihmiset alko huuteleen paljon enemmän, oli melko ahdistavaa.

Tämän traumaattisen kokemuksen jälkeen päätimme mennä syömään paikalliseen ravintolaan eli Hoteliin, niin kuin niitä täällä kutsutaan. Sekään ei oo niin helppoa kuin Suomessa. Ensimmäisen Hotelin työntekijä sano, että kaikki ruoka on loppu. Tokassa menu oli heikko. No kolmannes meijät otettiin iloisesti vastaan, palvelu oli hyvää ja ruoka vieläkin parempaa. Martta otti friteerattua lihaa ja riisiä, mä keitettyä lihaa ja lättyä. Siis oli aivan tajuttoman mureeta lihaa ja oikein maukasta. Ja luun palat kuuluu tietty asiaan. Ja perus Cocacola+Krest combo on alkanu toimiin aika kivasti, koska sodat on vaan niin halpoi täällä.

Lähdettiin jatkaan matkaa, niin yhtäkkiä joku huutaa "Noora!". Täällähän tavallaan kukaan ei tunne meitä, paitsi farmin, harkan ja toimiston väki. Ja varmaan sata ihmistä on kysyny mein nimee ja kerrotaan kyl aina mein oikeet (etu)nimet. No sit ku mä näin tän herran, ni tajusin heti kuka se oli, no mun salifrendi tietty ! Salilla se kysy multa et haittaaks jos hän lämmittelee tässä hölkäten, sit se myös sano et treenaan tosi kivasti ja että hän ei oo ikinä nähny naisen treenavan tolla lailla. No kuitenki tää herra kerto omistavansa viereisen kahvilan. Täytyy vierailla sie joskus. Sit se kysy et koska oon menossa salille next time, no sanoin et maybe ma, no niin hänkin. Valitettavasti taisin tuottaa hänelle pettymyksen ku en mennykkää sit salille ma kahden erinäisen syyn takia. Ensimmäinen on pikku ääfricäflunza, kurkkukipua ja nivelsärkyä.

Ja toinen syy tulee tässä. Sunnuntaina vihdoin paisto aurinko kaikkien niiden sateisten päivien jälkeen, joten päätettiin mennä tän kylän ainoolle uima-altaalle ottaan vähän brunaa pintaan. Kyseessä on siis vähän hienompi hotelli, jonka piha on täynnä citymaastureita ja aulassa neljä telkkaria, joista jokainen näyttää eri urheilulajia. Savimajalla tämän ryhmän pöllömpi jäsen oli vielä tokaissut, ettei aio laittaa aurinkorasvaa, koska ollaanhan me oltu täällä jo melkein kuukausi. Minä kuitenkin hieman älyllisempänä olentona päädyin rasvaamaan reidet, vatsan ja selän, koska ne olivat ainoat kohdat jotka eivät olleet tavanneet auringon valoa vielä täällä ollessaan. Noo kyllähän sen arvaa miten siinä käy kun oltiin neljä tuntia suorassa auringonpaisteessa, välillä pulahdettiin altaaseen. Rankimmin multa palo sääret ja kyynärvarret, eli kohdat jotka on saanu aurinkoa jo melkein kuukauden verran... Miten voi olla?! Mutta palo myös vatsa ja selkä, ja reisistä kyllä huomaa kohdat, jotka oli jääny rasvaamatta. Vain idiootti tekee saman virheen kaks kertaa. (Vuonna 2010 koin samanlaisen palamisen, ja silloin seuraavana aamuna päivä alko Parolan Panssariprikaatissa, ja eihän siinä auttanu muu ku varuskuntasairaalan kautta vapautuksia.) Aamulla olo ihan hirvee, ihoon sattu, päätä särki, oksetti ja huimas. Se oli kyllä Kenian historian rankin päivä. Eräs henkilö kehottais laittaan maustamatonta jogurttia palaneisiin kohtiin, mutta täällä jogurtti on ylellisyystuote, joten sitä ei oo varaa tuhlata ihoon. Voin kertoo että näin keskiviikkonakaan kaikki oireet ei oo vie helpottanu.

Tällä viikolla ollaan oltu joka päivä harkassa. Kauheen moni laps ei oo vie saapunu kouluun, mutta ollaan me sie jotain tehty... Heti ku saavutaan huudeille ni meille tarjotaan kuumaa maitoo, johon saa sekottaa joko kaakaoo, kahvia, soijaa tai muita vähän epämääräsempiä home made kuivattuja juttuja. Sit on myös valkosta leipää ja banaania. Siskot tekee meille myös lounaan.

Perjantaina lähetään taas isommille mestoille eli Kisumuun shoppaileen ja moikkaan muita suomalaisia jotka on vikaa viikonloppua siellä.

Kaikki hyvin eturintamalla
Terveisin Johtaja Koskinen

Masai Mara

Heissan! :)

Viime viikko meni kotikäynneillä. Tavattiin niitä lapsia, joiden kanssa ollaan sitten harjoittelussa tekemisissä. Oli kyllä aikamoisen vaikuttavia visiittejä, hyvin köyhiä perheitä ja aikamoisen kurjia oloja. Perheet on täällä hyvin isoja ja usein sille eniten huomiota kaipaavalle erityislapselle ei enää riitä huomiota. Tämä ei ole kovin helppo paikka syntyä kehitysvammaisena. Nyt on hankeharjoittelu hyväksyntää vaille pulkassa ja tämän viikon perjantaina sitten alkaa lasten fysioterapiaharjoittelu. Jee!

Lauantaina lähettiin taas aamiaisen jälkeen kohti Kisumua. Vietettiin yks yö sielä ja lähettiin Kenia-aikatauluun nähden aivan ällistyttävän aikaisin ja täsmällisesti kohti Masai Maraa. Yritän hillitä mara-vitsit mahdollisimman minimiin. Matka oli järisyttävän pitkä, mut mikäs näitä maisemia katsellessa :) Matkalla pysähdyttiin tietenkin kaikissa turistishopeissa, jotka myi erilaisia Afrikka/Kenia jutskia. Mähän olen tietenkin ihan sekaisin kaikista tuollaisista härpäkkeistä, värikkäistä kankaista, koruista ja ties mistä kivisistä sarvikuonoista. Toivonkin siis että elämäni valo, iltojeni komistus varautuisi siihen että joka nurkassa saattaa kotona sitten olla pikku afrikkamaski parin kuukauden päästä. Ja ehkä täytyy tehdä vähän kompromisseja kotiteatterin ja suksiboksin kokoisen kirahvin välillä. Mutta siis se on oikeesti tosi symppis otus.

Masai Marassa yövyttiin semi luxury teltassa, jonka kuvailu vähän arvelutti sekä opiskelijabudjettia että meitä, jotka on totuttu ei ihan niin luksukseen. Teltta oli kyllä oikein kiva, suihkukin melkein lämpimähkö ja ruoka aivan tajuttoman hyvää. Teltta-alueella oli asukkaina myös apinoita, Noora luonnollisesti kuvas niitä niska vääränä.  Muutenkin vaikka hinta kirpasi, niin oli reissu kyllä sen arvoinen! Nähtiin vaikka mitä otuksia, leijonia, kirahveja, antilooppeja, seeproja, close enough sarvikuono ja norsuja ihan huisin läheltä :))  napattiin kyllä niin hirveästi kuvia (useimmiten samasta horisontista noin miljoona) että kyllä riittää sit näytettävää niille, jotka innostuu -hyvin taiteellisista ipad/pokkarikamera- räpsyistä. Me lähdettiin safareille tietenkin karskisti "ollaan oltu täällä jo kolme viikkoa, ei me enää voida palaa"-asenteella mikä johti aurinkorasvan laiminlyöntiin ja nyt Noora on taas kerran ihan palanut selästä. Ihme ja kumma, aurinko ei vaikuttanut mun erittäin pronssiseen rusketukseen.  Nyt lopetan tän kirjottamisen, kuvat on kuitenkin mielenkiintoisempia kun pölöt puheet. Löytyy myös havainnollistava kuva siitä, mitä kaikkea Noora tällä reissulla kuvaa (siis aivan kaiken).

Terkut Suomeen! :)

Martta
(kaikki mara-vitsit oli lopulta niin huonoja, etten kehtaa julkaista niitä)