Habariyako

Blogi to 14.5.

Torstaina tulee kuukaus täyteen Keniassa oloa, aika menny tosi nopsaa. Viime viikon tiistai-iltana siis palattiin hirveessä kaatosateessa takas farmille, koska harkan PITI alkaa keskiviikkona. Ti iltana siis kuultiin, että asia ei olekkaan näin, joten pariin otteeseen Martan kanssa kirottiin sitä, että oltias voitu jaktaa mein reissua vie pidempäänki, esim. Nakuruun. Noo parin muuttujan takia mentiinki sit ekan kerran Small Homelle vasta perjantaina. Täällä lasten kouluun lähettäminen ei oo niin helppoo ku Suomessa. Esim. Kotifarmilla yks tyttö ei voi lähtee kouluun, koska hänellä ei ole koulupukua. (Nämä ovat siis viime viikon tapahtumia, koska alan aina kirjottaan ja sit menee hetki ennen ku saan julkastua mitään :D)

Lauantaina käytiin toimistolla lataileen elektroniikkaa ja dataamassa. Sit kierreltiin kaupungilla ja aateltiin käydä kattomassa Ugandan rajaa, koska ollaan oikeesti ihan siinä vieressä. No siis siellähän ei oo mitään raja rajaa, joten ei tiedetty et koska ollaan eri maassa. Alueena koko Busia town on siis täyteen ahdettu pikku putiikkeja ja puisia myyntikojuja, ihmisiä yhtä paljon ku Cheekillä faneja (Suomessa), mopoja ja fillareita menee eestä ja takaa, päälle vielä isot petrol rekat, minivanit (jotka kaikki haluut just meijät kyytiin) eikä myöskään kanoja ja lehmiä sovi unohtaa. Keskellä tällästä sekamättöö pienestä Cocacola kojusta syöksyy mies hieman kiivaanolosesti ja kysyy meiltä passeja. No mehän tehtiin tässä kohtaan niinsanottu ugandalainen käännös ja palattiin takas turvallisemmille vesille. Muutenkin tuntu sen nanosekunnin aikana, joka mahdollisesti kerettiin viettään toisessa maassa, että ihan ku meistä olis tullu jotain riistaa. Ihmiset alko huuteleen paljon enemmän, oli melko ahdistavaa.

Tämän traumaattisen kokemuksen jälkeen päätimme mennä syömään paikalliseen ravintolaan eli Hoteliin, niin kuin niitä täällä kutsutaan. Sekään ei oo niin helppoa kuin Suomessa. Ensimmäisen Hotelin työntekijä sano, että kaikki ruoka on loppu. Tokassa menu oli heikko. No kolmannes meijät otettiin iloisesti vastaan, palvelu oli hyvää ja ruoka vieläkin parempaa. Martta otti friteerattua lihaa ja riisiä, mä keitettyä lihaa ja lättyä. Siis oli aivan tajuttoman mureeta lihaa ja oikein maukasta. Ja luun palat kuuluu tietty asiaan. Ja perus Cocacola+Krest combo on alkanu toimiin aika kivasti, koska sodat on vaan niin halpoi täällä.

Lähdettiin jatkaan matkaa, niin yhtäkkiä joku huutaa "Noora!". Täällähän tavallaan kukaan ei tunne meitä, paitsi farmin, harkan ja toimiston väki. Ja varmaan sata ihmistä on kysyny mein nimee ja kerrotaan kyl aina mein oikeet (etu)nimet. No sit ku mä näin tän herran, ni tajusin heti kuka se oli, no mun salifrendi tietty ! Salilla se kysy multa et haittaaks jos hän lämmittelee tässä hölkäten, sit se myös sano et treenaan tosi kivasti ja että hän ei oo ikinä nähny naisen treenavan tolla lailla. No kuitenki tää herra kerto omistavansa viereisen kahvilan. Täytyy vierailla sie joskus. Sit se kysy et koska oon menossa salille next time, no sanoin et maybe ma, no niin hänkin. Valitettavasti taisin tuottaa hänelle pettymyksen ku en mennykkää sit salille ma kahden erinäisen syyn takia. Ensimmäinen on pikku ääfricäflunza, kurkkukipua ja nivelsärkyä.

Ja toinen syy tulee tässä. Sunnuntaina vihdoin paisto aurinko kaikkien niiden sateisten päivien jälkeen, joten päätettiin mennä tän kylän ainoolle uima-altaalle ottaan vähän brunaa pintaan. Kyseessä on siis vähän hienompi hotelli, jonka piha on täynnä citymaastureita ja aulassa neljä telkkaria, joista jokainen näyttää eri urheilulajia. Savimajalla tämän ryhmän pöllömpi jäsen oli vielä tokaissut, ettei aio laittaa aurinkorasvaa, koska ollaanhan me oltu täällä jo melkein kuukausi. Minä kuitenkin hieman älyllisempänä olentona päädyin rasvaamaan reidet, vatsan ja selän, koska ne olivat ainoat kohdat jotka eivät olleet tavanneet auringon valoa vielä täällä ollessaan. Noo kyllähän sen arvaa miten siinä käy kun oltiin neljä tuntia suorassa auringonpaisteessa, välillä pulahdettiin altaaseen. Rankimmin multa palo sääret ja kyynärvarret, eli kohdat jotka on saanu aurinkoa jo melkein kuukauden verran... Miten voi olla?! Mutta palo myös vatsa ja selkä, ja reisistä kyllä huomaa kohdat, jotka oli jääny rasvaamatta. Vain idiootti tekee saman virheen kaks kertaa. (Vuonna 2010 koin samanlaisen palamisen, ja silloin seuraavana aamuna päivä alko Parolan Panssariprikaatissa, ja eihän siinä auttanu muu ku varuskuntasairaalan kautta vapautuksia.) Aamulla olo ihan hirvee, ihoon sattu, päätä särki, oksetti ja huimas. Se oli kyllä Kenian historian rankin päivä. Eräs henkilö kehottais laittaan maustamatonta jogurttia palaneisiin kohtiin, mutta täällä jogurtti on ylellisyystuote, joten sitä ei oo varaa tuhlata ihoon. Voin kertoo että näin keskiviikkonakaan kaikki oireet ei oo vie helpottanu.

Tällä viikolla ollaan oltu joka päivä harkassa. Kauheen moni laps ei oo vie saapunu kouluun, mutta ollaan me sie jotain tehty... Heti ku saavutaan huudeille ni meille tarjotaan kuumaa maitoo, johon saa sekottaa joko kaakaoo, kahvia, soijaa tai muita vähän epämääräsempiä home made kuivattuja juttuja. Sit on myös valkosta leipää ja banaania. Siskot tekee meille myös lounaan.

Perjantaina lähetään taas isommille mestoille eli Kisumuun shoppaileen ja moikkaan muita suomalaisia jotka on vikaa viikonloppua siellä.

Kaikki hyvin eturintamalla
Terveisin Johtaja Koskinen